maanantai 30. toukokuuta 2011

Perusmuurin muurausta ja eristystä

Noniin tulee päivtystä vähän myöhässä kun firefoxilla kuvien lisääminen ei jostain syystä onnistunutkaan. Chromella tuntuis onnistuvan.

Viime viikko olikin sateinen ja hommia päästiin tekemään vähän pätkittäin. Alkuviikosta muurattiin sokkelit lopulliseen korkeuteen. Suoraa seinää on aika mukava muurata. Pientä hidastusta aiheuttaa rinteenpuoleinen seinä, jossa täytyy käyttää laastia myös harkkojen pystysaumoissa. Kantavat väliseinät on nyt muurattu siihen korkeuteen kun ne jäävät ennen sisäpuolisia täyttöjä. Pidemmän kantavan väliseinän keskelle tulee teräsbetonipilari, jonka alkuunsaamiseen meni yksi kokonainen ilta.

Viikonloppuna oli vuorossa harkkojen slammaus ja sen sain tehtyä lauantain aikana. Vettä satoi välillä niskaan, mutta ei auttanut valittaa. Iltaisella oli hieman ranne hellänä rasituksesta. Sunnuntaina oli slammaukset sen verran kuivuneet että siveltiin bitumiprimeri harkkojen pintaan. Sunnuntaina myös liimattiin paikoilleen sokkelin sisäpuoliset pystyeristeet. Sade haittasi välillä hommia, mutta pääpiirteittäin päästiin ihan hyvin eteenpäin.

Alkuviikosta on tarkoitus jatkaa sokkelin sisäpuoliset putki- ja sähkövedot paikoilleen. Harkkojakin jäi jonkin verran yli ja niille pitäisi jotain keksiä, ennen kuin ryhdytään tekemään sisäpuolen täyttöjä. Ulkopuolen bitumieriste pitäisi asentaa ennen kuin sokkelin ulkopuolinen eriste päästään asentamaan. Sisäpuolen radonkaistankin voisi polttaa paikalleen. Katsotaan kuinka pitkälle päästää.
Perusmuurien ja kantavien väliseinien muurausta.

















Ulkopuolen slammaus ja anturan viiste.


















Rinteenvastaiselle maanpaineseinän  pilasteri.
























Sisäpuolinen pystyeriste ja primerin radontivistettä varten.

Yleiskuvaa nykytilanteesta.

Kuva tontin länsireunalta, minne rinne laskee. Edessä viimesyksynä
myrskyn kaatama puu.

1 kommentti: