keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Vesikate

Viime viikot on kuluneet aikaa ja säätä vastaan taistellen. Ilman lämpötila on vaihdellut yöpakkasten ja +10 päivälämpötilojen välillä. Lämpötiloja on ollut pakko seurata tarkkaan sillä harkon ulkopuolelle slammattavaa vetonit 137 oikaisulaastia ei saisi laittaa, mikäli alustan lämpötila on alle +5. Myös kova tuuli kuivattaa laastin
liian nopeasti ja heikentää tartuntaa. Hitaasti mutta varmasti koko talo saatiin kuitenkin oikaistua ja hommasta selvittiin vieläpä ohjeiden mukaisissa olosuhteissa.

Peltimiehet saivat katon umpeen ja läpiviennit, piippua lukuunottamatta asennettua. Työjälki oli varsin mainiota ja palvelu joustavaa! Katon pellin väriksi valittiin tumman harmaa (RR23) ja läpiviennit Vilpen kartiosarjaa. Vesikate oli alunperin ajatuksena tehdä profiilipellistä, mutta lopulta päädyttiin konesaumaan sen vuoksi, koska lappeen kaltevuus on vain 10,5 astetta. Tasaiselta pelliltä tulevat lumet alas itsekseen eikä katolla tarvitse sen takia käydä lumitöissä. Konesaumautta peltikatto on oikein tehtynä täysin vedenpitävä, koska siinä ei ole ainuttakaan pellin lävistävää kiinnikettä.

Seuraava työvaihe on ulkoverhouksen pohjaksi tulevien kiinnikepuoden asennus ja ulkoseinien eristys. Eristys tehdään kahtena kerroksena 100 + 100mm Carbon EPS-eristeellä. (λd = 0,032 W/mK) Taloonhan tulee kantava harkkorunko, erillinen eriste ja puuverhous. Työläs mutta materiaalikustannuksiltaan edullinen. Materiaaleiltaan jopa puolet halvempi kuin valmis eristeharkko. U-arvoltaan markkinoiden parhaiden harkkojen tasoinen ja yksi tärkeä ominaisuus on se että koko rungon terminen massa eristeen sisäpuolella. Suuri terminen massa tasoittaa sisätilan lämpötilan vaihteluita, vaikka lämpötila ulkona vaihtelisi rajustikin.


Ulkopuolen slammausta henkilönostimella ja alumiinitelineiltä.
Pallogrilli toimii työmaakeittiönä.




Työteline = kiipeilyteline
 


Räystäät altapäin.



Ruoteet paikallaan ja peltimiehet päästetty irti.


Ensimmäiset rivit paikallaan.



Katto ummessa ja läpiviennit paikallaan.

Sama kuin edellä toisesta suunnasta.


perjantai 7. lokakuuta 2011

Vesikaton puutyöt

Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että työmaallakin olis laiskoteltu, päinvastoin. Kantavan rungon muuraukset saatiin viimeinkin valmiiksi ja päästiin rakentamaan talolle kattoa.
Katon kantavat palkit ovat kertopuuta kokoa 51x450mm. Palkkeja yhteensä 18kpl asennettuna 900mm jaolla. Palkit saatiin nostettua paikallisten farmareiden suosiollisella avustuksella traktorin tukkikouralla toiseen kerrokseen, josta palkit punnerrettiin käsivoimin paikoilleen. 16 palkkia nousi paikoilleen yhden työpäivän rutistuksessa. Palkit lovettiin ja kiilattiin siten että ne istuvat yläsidepuun päällä tasaisesti sitä kuormittaen. Palkkien päihin kiinnitetiin 2"x7" ja 2"x5" puut kiepahduksen estäväksi jäykisteeksi.

Palkkien yläpintaan naulattiin pontattu 15mm katevaneri. Vanerit on asennettava siten että vanerin pään ponttaamaton jatkos kohta tulee aina palkin kohdalle. Vanereiden kaikkiin saumoihin jätettiin parin millin elämisvara. Vanerit ammuttiin kiinni jokaisen palkin kohdalta 70mm välein 50mm kampanauloilla. Levytys toimii yläpohjan jäykistävänä rakenteena sekä yläpohjaeristeiden tuulensuojana.

Levytyksen päälle rakennettiin varsinaiset räystäät muodostava kehikko 2"x5" puutavarasta. Puut on asennettu tarkasti alla kulkevan palkiston kohdille ja kiinnitetty levytyksen läpi palkkeihin pitkillä ruuveilla. Puiden väliin räystäille asensin 8mm silmällä olevat verkot lintujen riesaksi. Olisin mielellään laittanut tähän paikkaan tiheämmän verkon, etteivät myöskään hyönteiset pääsisi tuuletustilaan, mutta sopivaa verkkoa ei paikallisista liikkeistä löytynyt.

Kun räystäsrakenteet olivat valmiit aloitettiin aluskatteen ja ruodelautojen asentaminen. Vesikatteeksi tulee konesaumattu pelti, joten ruodelaudat on asennettava kohtuullisen tiheästi. Tässä tapauksessa ruoteeksi valittiin 25x100 lauta, joka asennetaan 50mm raoin.
Työvaihe on edelleen kesken, mutta viikonlopun aikana olisi talo tarkoitus saada sateelta suojaan! Peltikaton asentajat olisi tarkoitus saada paikalle ensi viikolla!

Harkkorunko valmis.

Ensimmäinen yläsidepuu ja naulauskulmat paikallaan.

Yläsidepuun ja harkkorungon väli tiivistetty 10mm poyeteenkaistalla.

Palkisto asennettuna ja suoristettuna.




Päätyräystään rakenteet vanerilevytyksen päällä.




Lintuverkot asennettuna puiden väleihin.

Verkon yläreuna oli taitettava ettei se riko aluskatetta. Verkkoja
leikellessä ja taitellessa saa sormen pää aika ruvelle.


Vielä samat lintuverkot ja taustalla pilkottava syysmaisema


Räystäpuiden kiinnitys oli aika hillitön ruuvausurakka. Ei
kannata yrittää akkukoneella.

Tilanne yläkerrassa.

Siittä se nouseepi


Aluskatteen ja ruodelautojen asennusta.