lauantai 8. joulukuuta 2012

Kalustusta ja talotekniikkaa

Työt ovat edenneet sisällä kalustuksen ja talotekniikan asennusten kanssa. Putkihommat ovat laahanneet perässä jo pitkään ja talo olisi ensiviikolla jo muuttokunnossa jos putkari saisi hommat tehtyä. Muuttokunnossa ja valmis ovat toki kaksi täysin eri asiaa. Monessa paikkaa on vielä viimeistelyjä tehtävänä.

Lattiat on asennettu yläkertaan ja kiintokalusteet asennettu pääosin paikalleen. Sähköjäkin on tehty niin paljon kun tässä vaiheessä pystyy. Sähköistä puuttu enää alakerran valaisimia niistä tiloista mistä kattoja ei vielä ole tehty.  Kuvia mestoilta.

Takka on saatu käyttökuntoon ja sillä ollaankin vähän lämmitelty yläkertaa.
  

Pojat tykkää ihmetellä takkatulta. Pinnoite pitäis takkaan vielä raapasta.











































Keittiö alkaa hahmottua. Kalusteet on Novartilta ja tasot sahattiin itse massiivitammesta.




Keittiö toisesta suunnasta. Kodinkoneet on Siemensiltä.









































Kylpyhuoneeseen saatiin suihkusekoittajat paikalleen.
Yläkerran Wc:n kalustus käynnissä. Nurkat aina täynnä roinaa.








































Portaikko alkaa hahmottua. Lepotaso, lasit ja käsijohteet vielä asentamatta.

Portaan pieliseinään laitettiin Wienerbergin Reneissance tiililaattaa. 

































4 kommenttia:

  1. Olipas hauskat ja erilaiset kaiteet teillä! :)

    VastaaPoista
  2. Ne on joo takorautatyöä teetetyt, samanlaisia ei pitäs tulla vastaan. Niihin täytyy vielä asentaa lasit eteen että täyttyy määräykset.

    VastaaPoista
  3. Kiva että jaksoit päivittää pitkästä aikaa! Alkaa olla valmista pintaa joka paikassa. Vau! Hieno portaikko!

    Psö

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen blogi jossa näin uponorin valmiiksi eristetyt kanavat, laittelin meille samanlaiset taloomme ja kiinnostaisi tietää teidän kokomeuksia niistä ja eristettiinkö tai kiinnitettiinkö niitä lisää esim kylmällä puolella.

    VastaaPoista