tiistai 30. elokuuta 2011

Muurauksia ja aukonylityksiä

Onhan kulunut taas aikaa viime päivityksestä. Viimeiset viikot on muurattu toista kerrosta sekä tehty aukonylitys palkkeja valmiiksi.

Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin, että aukkojenylityspalkit muotitetaan ja valetaan ontelolaataston päällä ja nostetaan valmiina paikalleen. Osa palkeista tulee sen verran korkealle että niiden muotittaminen olisi ollut hidasta ja hankalaa paikalla. Osa raudoitteistakin oli niin painavia että pelkästään niiden nostamiseen olisi tarvittu nostokalustoa. Myös betoni olisi melkeinpä täytynyt tilata pumppuautolla, mikä ei ole halpaa lystiä.

Palkkien muotit ladottiin harkoista ja muovitettiin sisäpuolelta. Raudoitteet nostettiin korokepalojen päälle muotin sisään. Betoni tehtiin myllyllä paikan päällä. Kuiva-ainesta toisen kerroksen palkkeihin kulahti lähes 2tn, mikä tarkoitti noin 70-80 myllyllistä betonia.  Palkit jätettiin kehittämään lujuutta viikon verran.

Kun rungon pystytys oli pysähdyksissä slammattiin ja primeroitiin kellarin maanvastainen seinä. Seinän maanalaiselle osalle asennettiin myös hitsattava kumibitumikermi. Alun perin ei ollut aikomus laittaa kellarin seinään lainkaan bitumia. Kosteusteknisistän syistä tämä ei olisi ollut mitenkään välttämätöntä. 

Tutkimukset kuitenkin osoittavat että Suomi on alueita missä esiintyy eniten radonia koko Euroopassa ehkä koko maailmassa. Suomessa korkeimmat mitatut arvot esiintyvät hyvin ilmaa läpäisevillä hiekkaisilla soraharjuilla. Päijät-Hämeen soraharjut ovat paikkana kaikkein pahimpia. Karrikoiden voisi sanoa että meidän tontti on paikalla missä esiintyy enemmän radonia kuin missään muualla maailmassa. Onneksi siltä voidaan suojautua.

Täältä löytyy tietoa radonista jos aihe ei ole tuttu.

Viikon kuluttua aukonylityspalkit nostettiin autonosturilla paikalleen. Homma sujui aika mukavasti uskon että tällä työmenettelyllä säästettiin ainakin rahaa, ehkä myös aikaa. Muurauksia päästiin jatkamaan heti kun palkit oli saatu paikoilleen.

Katon kantavat kertopuupalkit saapuivat myös työmaalle. Kohta vihdoin päästään vesikaton kimppuun ja saadaan rakennus sateelta suojaan.


Ensimmäiset pienet palkkiraudoitteet muotissa.
Samat palkit vasta valettuna.
















Vähän isommat palkit valussa.

Olohuoneen isoimman ikkunan palkkiraudoite ja muotti. Pelkkä raudoite painoi yli 100kg


Valmiita palkkeja muotit purettuna. Nostolenkit katkaistaan kun palkit nostettu paikoilleen

Olohuoneen isomman ikkunan palkki paikoillaan.

Sama palkki lähempää. Kokonaispainoa palkilla noin 700kg

Muuraukset jatkuu kun palkit paikallaan.


sunnuntai 14. elokuuta 2011

vk. 31-32 2krs. muuraukset

Tällä kertaa tehtiin homma oppikirjojen mukaan ja asentelin ennen ensimmäistäkäkään harkkoa nurkkaohjurit paikalleen. Ohjurit myös mitattiin keskenään tarkasti ristimittaan.

Ensimmäisen varvin muuraus otti taas enemmän aikaa, kun yläreuna tasattiin tarkasti oikeaan korkoon. Tämän jälkeen on murausta on helppo jatkaa vain ohjurilankaa siirtämällä.

Muuraus onkin lähtenyt hyvällä vauhdilla liikkeelle. Yhden varvin muuraus yhdeltä mieheltä kestää noin 4h. Seitsemännen varvin kohdalla loppui muurarista varsi ja piti ryhtyä rakentamaan telineitä.

Alkuperäinen tarkoitus oli että haki-telineitä oltaisiin saatu koko talon ympäri. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan osa talosta täytyy tehdä alumiinitelineiltä. Alumiinitelineet ovat onneksi kevyempiä siirtää joten onnistuuhan se näinkin. Hakitelineet olisi ollu ehdottomasti parempi vaihtoehto. Muuraus etenee nyt mukavaa vauhtia ja parin viikon sisällä pitäisi päästä aloittelemaan vesikaton tekoa.
Toisen kerroksen muuraukset hyvässä vauhdissa.

Etelän puoleinen seinä. Ikkuna-aukot alkavat muodostua

Etsi kuvasta piiloutunut mummo!
Tässä mallia näyttää nuorempi muurari.

















Välillä täytyy tarkistaa että tulee varmasti suora.


Telineet pystyssä ja muuraukset jatkuu.

Kuva talon ulkopuolelta.



Maisemaa olohuoneen ikkunoista. Jokunen puu täytyy vielä kaataa edestä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Saumavalut ja sähköputkituksia

Ontelolaataston puuttuva laatta meni heti tuotantoon ja toimitus sovittiin niin pian kuin mahdollista. Virhe oli tullut laattatoimittajan suunnittelussa. Laattatoimittaja lupasi korvata aiheutuneet ylimääräiset kulut ja huomioimalla tämän loppulaskussa.

Viimeistä laattaa odotellessa päästiin asentamaan laataston sauma- ja rengasteräkset paikoilleen. Laataston reunalle jäi 30cm reunakaista joka myös muotitettiin valua varten. Laataston ulkoreunojen maskiharkot muurattiin myös paikalleen.

Sähkärin kanssa pidettiin palaveria ja päädyttiin ratkaisuun, että putkitetaan toisen kerroksen pistorasiat laataston saumoissa niin pitkälle kuin mahdollista. Myös alakerran valaisimet mitattiin paikalleen ja putkitettiin laatojen onteloissa. Aivan kaikkia putkia ei voitu tässä kohtaa asentaa, koska putkia ei voi ahtaa saumoihin liikaa. Laataston juotosbetonin tulee täyttää saumat kunnolla ja mennä myös laattojen päädyissä laatan alle. Saumavalussa on ehdottomasti syytä käyttää vetelää juotosmassaa ja vibraa.

Ontelolaataston saumat valettiin vk.30 maanantaina ja valu sujui pääosin ongelmitta. Yhdesä kohtaa reunakaistan muotti alkoi pettää kun vibramies työskenteli hieman yli-innokkaasti. Onneksi tämä huomattiin heti ennen kuin koko muotti putosi alas. Positiivista oli se että tämä tapahtui puolella, jonne on tulossa alaslasketut katot, joten valuvirhe jää piiloon eikä piikkaus ole tarpeen.

Seuraavat päivät menivät muotteja purkaessa, valupaikkauksia tehdessä ja siivoillessa. Torstaina nosteltiin harkkolavoja sekä laastia valetulle holville ja jaeltiin niitä muurauspaikoille. Perjantaina asennettiin nurkkaohjurit paikoileen ja aloitettiin toisen kerroksen muuraaminen.

 
Kiierretangot parvekkeen kiinnitystä varten.

Parvekkeen kiinnikkeet eri kuvakulmasta.

Hormin kohdan muotti ja terästyksiä.


Porrasaukon reunamuotit ja valunaikaiset tuennat.


Sähköjen putkituksia alakerran keskukselle.

Reunakaistan sähköputkituksia


Saumavalut paikoillaan.

Reunakaistat valettuna.




Laataston sauma kantavan väliseinän kohdalla.